Dumarin vihreän kupolin alla auringon tullut valo paistoi voimallisesti silmiini, kun makoilin aamu tuimaan selälläni 1852 valmistuneella parrulattialla. Parrut ovat miehen paksuiset ja eivätkä juurikaan natise normaalipainoisen miehen alla.
Tuossa kupolikatossakaan ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin tuo yksinäinen lasiton ikkuna, josta päivä pilkottaa sisään. Sille vievät puiset tikkaat ovat aika huvittavan näköiset, koska ei kukaan ns. tavis täällä ramppaile ulos kiipeilemään liukumäkikattoa mihinkään suuntaan. Itsekin pääasiassa loikkaan tuosta miehen kokoisesta ikkunaluukusta lähinnä sisään. Kuvautin itseni Eniron karttasivuille kopterin kiitäessä tornin ohitse. Pääset katsomaan minua (jos oikein tarkkaan katsot) silmästä silmään Eniron sivulla: Dumarin Lepakkomiehen Penthouse
Ikkuna löytyy tornin itäpuolelta juuri siitä, mistä vihreäkupoli yhtyy makuuhuoneeni valkoiseen seinään.
Ulos on paljon helpompi lähteä Kryptasta Batautolla vanhan postin ja nykyisen Suomenpankin porttarin kautta.
GC16MKP
Koska nyt oli Pyhän Valpurin päivä, niin päätin hänen ihmetöidensä kunniaksi mennä muistelemaan sitä kuuluisaa merimatkaa lähelle Batluolaani Lauttasaareen. Olin valinnut itselleni oivan kohteen nimeltä Takaniemi. Sieltä minulla olisi mahdollisuus levittää viittani laajalle ja viettää rauhallista Pyhän Valpurin päivää.
Nappasin Humistani mukaan Don Diegon, joka oli kokoa Coronas Major, tämä oli yksi lemppareistani, ja Batautoni avaimet, jonka avaimenperässä roikkuu mukana amuletti asuinpaikkani mukaan.
Pysäköityäni luolan perälle ja sukeltaessani Lauttasaaren koulun yhteydessä olevan uimahallin poistovesi viemäriin, tuli mieleeni, että grilimakkara olisi voinut olla hyvä ottaa rannalle mukaan. Vetässäni pohjaritilän altaasta sivuun ja tullesani uimaaltaan puolelle notkeasti taivuttaen, niin huomasin katsastaa erästä kuntouimaria ylläni ja samassa totesin, että ihmiskehossa aaltoilee kummasti uidessa, kun rasvaprosentti yltää reilusti yli 30%. Taitaa tuon näyn saattelemana jäädä koko kesältä makkarat syömättä... Noo... ei pidä olla niin jyrkkä :) ainahan sitä herkkua tulee popsia, jos samalla pitää kiinni siitä, että tulee liikuttuakin.
Nousin altaasta ja sanoin ihmettelijöille, että nyt on huoltotyöt ohi, joten pulikoiminen on turvallista näin Vappunakin :D Leveää hymyä päälle vain :D Se tepsii aina ;)
Rannalle saavuttuani olin hiukan käärmeissäni. Koko ranta oli jo näin aikaisesta täynnänsä jästejä.. ei meinannut millään löytyä sellaista rakoa, että olisi voinut hiukan kivenkoloja tonkia. Niinpä minä sitten olin heittävinäni leipiä, siis niitä litteitä kiviä, joiden kuuluisi pomppia vedeyllä. Otin ensin yhden kiven ja sain sen hiukan loikkaamaankin. Jästit alkoivat pikku hiljaa tottumaan, että kaivelin kiviä ja palasin veden äärelle kiviä vippailemaan. Kohta sain jo ihan rauhassa penkoa kivien väliä ilman, että yksikään jästi seurasi toimintaani.
Vihdoin ja voin sanoa, että aikamoisen työn jäljiltä sattui käteeni se sinikantinen, jota olin tullut hakemaan. Otin purnukan vaivihkaan ja vein sen viittani viereen lähelle vesi rajaa. Olin "leiriytynyt" isojen kivien taakse, jossa sain rauhassa penkoa saalistani. Kirjasin käyntini ja tutkailin tavaroita ja hei.. tässäpä hauska löytö! Radio! Joku oli jättänyt pienen hauskan transistori radion sinne! Voi itku.. siihen tarvitaan kuulokkeet pienellä plugilla ja 2 x AAA paristot. Ei ollut mukana, voi harmi. Kuulokkeina olisi saattanut käydä Kännykän handsfree tai vastaava, mutta paristot uupui!
Kun koko sisältö oli levitetty isolle kalliolle, niin paikalle saapui uusi ja varsin inha iäkäs jästi. Se ei piitannut lainkaan elekielestä, jolla yritin selkeästi viestittää, että haluaisin olla rauhassa, vaan konkkasi kokoajan vaan kohti. Ihan hirveä tilanne. Minulla kuin purettuna pommina kätkö edessäni ja uteliaan oloinen jästi suikkaamassa minua kohti, mikä neuvoksi...
Äkkiä kamat purkkiin ja kiviä poimimaan. Olen huomannut, että moniin se on tehonnut (jästeihin) samalla tavalla rauhoittavasti kuin haukottelu koirille. Litteitä kiviä, litteitä kiviä ja rantaan niitä viskomaan. Rannalla kivien vieressä viittani lepäsi purkin yllä ja se oli siis turvassa.
Jästi jäi kuitenkin niin likelle minua ja kätköä, että suunniteltu kohteen nouto meinasin ihan väkisin venyä liian pitkäksi. En saanut hyvää tilaisuutta ryhtyä koluamaan kivikkoa ilman, että se olisi herättänyt liikaa huomiota. Piti siis keksiä jotain ihan uutta hämäykseksi. kivien limboaminen ei enää kelvannut siihen.
Kekkasin ryhtyä kasaamaan kivistä pieniä "tolppia" isojen stemujen päälle ja avot harasoo.. se meni läpi. Isestä tuntui todella tyhmältä joutua vanhan jästin tuijottamaksi, että mitähän tuokin sukkiskundin oikein puuhailee, kun kasailee noita kiviä päällekäin. Tämä kuitenkin tepsi ja saattaa olla, että pari kiveä tuli liikaa kätkön päälle, muuta voin vakuuttaa, että niitä oli aika reilusti jo ennen minuakin. Olin yön pimeydessä käynyt aiemmin jo paikalla ja en kätkö havainnut vaikka etsintälaitteeni vinkui täysillä, kun melkein päällä seisoin. Hankala rinnepaikka sanon minä ;)
Nooo... kätkö on taas paikallaan ja pari lisä "tornia" tuli jästin hämyksi pakerrettua, joten sukkikset kainaloon venyttäen ja viitan tupsut ilmaa halkoen pakoon paikalta.
Jästi on inha eläin, sillä on ahneesti yössä kiiluvat silmät, mutta päivällä se näyttää viattomalta kuin kurakakka vastasyntyneen vaipalla.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)