Outojen matkalaisten seurassa

Valojen syttyessä automaatisesti Juho Könnin valmistamiin kellotauluihin alan minäkin venyttäytyä seuraavaan yöhön. Toisinaan kaipailen kellomestari Juhon valmistamien kellojen kotoisaa raksutusta ja ihmettelen, että miksei niitä vain silloin 1902 huollettu takaisin toimintaan. Tuollainen minimaalinen sähkökello ei ole oikein mistään kotoisin.

Ihmiset aina ihmettelevät, kun käyn ihailemassa noita kelloja Espoossa Suomen kellomuseossa, kun väitän, että tuon kellon raksutus sai aikaan kauniita unia :) Niin se kuitenkin oli.

Isoimman venytyksen jälkeen olen taas valmis palvelemaan kaupunkiani. Jutut oudoista hiippareista saa aina vipinää tuulessa viuhuviin nenäkarvoihini. Uteliaisuus on ihmisyyden erikoisimpia elämää eteenpäin vieviä voimia.

GC16PMT

Laskeuduin silkkihansikasotteellani vanhaa ruosteista ränniä pitkin alas lähes äänettömästi. Tarkkailin tiukalla katseella ympäristöä, jotta yksikään jästi ei yllättäisi minua tiedonlähteiltä. Tiukka katse on vain teatraaliisuuden lisäämiseksi. Tiedon muruille johtava tutkaimeni ei millään suostu olemaan oikeassa, vaan johdattaa minut lähes viisi metriä ohi, paikkaan - missä ei ole mitään! Kun vihdoin mielikuvitukseni johdattaa minut oikeaan, saan huomata väkevän esteen. Tonnin painoinen kallio oli vyörynyt sen ylle.

Otan kivestä kiinni ja asetan jalkani tukevasti kovalle pohjalle. Valmistaudun äärimmäisyyssuoritukseen, kun kuulen takaani äänen ja tajuan, että ympäristön tarkkaaminen oli päässyt herpaantumaan. Kesken punttisaliirvistyksen olen jäänyt kiinni kuin housut kintuissa.

Ääni kysyy uudestaan:"Voinko olla avuksi?". Koitan muuttaa irvistykseni leveäksi ja ennen kaikkea viattomaksi hymyksi kehnoin tuloksin. "Toki se olisi vallan kivaa, mutta..." sanani kilpistyivät kurkkuuni kun tuo tumma hahmo suorastaan liukui poteroni pohjalle ja yhdellä kädellä siirsi järkälettä. Ympärillä leijui käsittämätön hiljaisuus, ikuisuuden hiljaisuus, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. "Kiitos!", totean hänen ojentaessa minulle purkkia, joka oli askarreltu osittain mustaksi. Kivien tähden jouduin siirtämään sen paikkaa 30cm.

"Opastan sinut seuraavan paikan löytämisessä, jos hetken jammailet jemmalla kanssani" Hahmossa oli jotain hyvin syvää ja surumielistä, mutta samalla ripaus haikeaa lempeyttä, joka toimi vastustamattomana pyyntönä. Lähdimme kulkemaan vanhaa Kruunun aluetta läpi, kohti työläiskortteleita Hakaniemessä, sen varjoisissa kulmissa.

GC14WT6

Saavuttuamme sillalle alkoi erikoiset jamit. Ympärillä merellinen usva, oudon oppaani huuliharpun haikeat sävelet ja minun käsittämättömän huonot komppaamiset kitaralla. Kitaraa olin aina kantanut mukana puhtaasti rekvisiittana, mutta kyllä tämä yö todisti, että sen suurempaa roolia se ei koskaan voi elämässäni saada.

Auringon ensi säteiden värjätessä vaaleahkoksi yllämme olevan sumun sanoi tuo tummiin pukeutunut mies, että hänen täytyy nyt mennä. Hän kiitti kohteliaasti seurasta, jonka sanoi olevan harvinaista ja antoi korvaukseksi tukun seteleitä kouraani.

Sumun seasta kuulin hevosen kavioiden kopseen lähestyvän. Tuo tummiin pukeutunut mies lähti sumun sekaan pysäyttämään mahdollista kyytiään. Tuuli alkoi samaan aikaa pyyhkiä sumua pois. Kavioiden ääni kuului menevän jossain ohitse, mutta tuulen humina esti minua kuulemasta, että pysähtyikö se. Samassa sumu olikin jo poissa, ei hevosta, ei kärryjä, mutta ei myöskään tummiin pukeutunutta miestä. Arvoitukseksi jäi pääsiköhän mies kyytiin vai ei. Mene ja tiedä?

Vieressäni olevasta kätköstä löysin erikoisen numerosarjan - kolminumeroisen. Kirjoitin sen muistiin tulevia seikkailuitani varten. Erikoista siinä oli se, että vastasi täysin samaa lukua, jonka summa oli seteleissä, jotka olin tunkenut viittani salataskuun.

Laitoin kätköön plektran, jotta seuraavilla yökätkön äärellä viihtyvillä olisi pleku mahdollista jemma jammausta varten valmiina.

GC778E

Aamuuringon sarastus alkoi tehdä kulkemisestani vaikeaa, koska ihmisiä ja jästejä alkoi olla joka puolella. Jouduin hipsimään kohti Steissiä Kaisaniemen kuninkaallisen upean puiston läpi, joka on kuin rauhan tyyssija keskellä kaupunkia.

Kasvihuoneen kulmilla kulkiessani huusi ylätasanteelta keskiaikaisesti pukeutunut nainen minua apuun. Hänellä oli kuulemma takassa iso kasa isoja haloja, mutta ei mitään sytykkeeksi. Lupasin mennä auttamaan.

Hyppäsin kevyesti ylös kaiteelle tuon kaksi metriä raavasta lihaani ja pysähdyin tarkkailemaan ympäristöä kyykky asennosta, joka loi balanssillaan harmoonisen kuvan sivuprofiilistani yhdessä taustalla olevan auringonnousun. Mitähän keksisin sytykkeeksi.. hmmm...

Menimme sisälle takan ääreen ja totta tosiaan siinä oli isot halot kyseessä. Kaivelin viittani salataskuja, jos vaikka olisi jokin vanha kuitti jäänyt Mäkkäristä sinne, mutta ei.. käsi osui johonkin ihan muuhun... kouralliseen tuohia??? Taskussa n:ro 14 oli tuohia, mitä ihmettä, sillä juurihan minä olin laittanut sinne ison tukun seteleitä!!! Käsittämätöntä..?!

Nainen riemastui tuohet nähdessään ja sanoi maksavansa minulle siitä 20senttiä. Epäröin ensin ottaa rahaa vastaan, mutta hän vaatimalla vaati! Sytytimme takan ja minä jatkoin matkaa. Tosin, kun raha näytti menettävänsä arvonsa noin nopeasti, niin laitoin varulta kätköön tuon 20senttisen puutarhaan, jotta seuraavalla kulkijalla olisi varaa maksaa tarvittaessa sytykkeitä kylmiin aamuyöntunteihin.

GCJEMP

Steissillä menikin yllättävän pitkään. Olin suunnitellut kohtaamista erään matkalaisen kanssa, jota en meinannut huomata paikan päällä ensin millään. Viritin kaikki aistini äärimmilleen ja tunsinkin äkkiä outoa Magneettista säteilyä lähistöltä. Tämä piti tarkistaa oitis. Tosin kohdatessamme se oli itsestään selvää ja oikeastaan ainut mahdollisuus koko tienoolla. Aika hauska idis :) tässä kohtaamisessa.

Matkalainen (TB22JXD) kertoi kulkeneensa pitkän matkan ja kaivanneensa suojelijaa kaupungin pölyisillä kujilla. Niinpä niin ajattelin. Kaivoin viittani uumenista vanhaa keskieurooppalaista kulttuuria edustavaa amulettia esiin ja kysyin, että kelpaisikohan matkalaisille turvaksi tällainen vampirelloja ja muita inhoja jästejä vastaan. Hänen ilmeensä muuttui pyöreäksi ja kirkkaaksi kuin aurinko. Uskoin häntä ja pudotin kippoon kännykkäkoruna tunnetun ristin, jotta joku matkalainen voisi ottaa siitä itselleen, turvaksi matkoilleen, amuletin.

Minä hyppäsin Kaisaniemen sähkökaapin kautta tunneliin, jossa batautoni odotti ja huristin matkalaisen kanssa Larun rannoille ihailemaan noussutta aurinkoa. Matkalaisen oli hyvä olla ja hän sanoi jäävänsä sinne. Minä jatkoin matkaani Myllykallion uumeniin batautolla.

Saavuttuani Myllykallion batluolaani, otin esiin tykinpiippu periskooppini käänsin sen ensin etelään ja tarkastin, että valtaistuimella (GCY7W4) on kaikki hyvin. Sen jälkeen käänsin sen itään, jotta keskustan tarkkaileminen onnistuisi paremmin.

Siinä tarkkaillessa aamupäivällä kaupunkiamme mietin, että erikoisia kulkijoita piti tämäkin yö matkassa mukanaan.

On aika valmistautua päiväpuulle menoa, joten vaihdoin ylleni arkivaatteet. Näin sulautuisin yleisillä kulkevien joukkoon helpommin ja voisin toimittaa muutaman asioinninkin kaupungilla kätevästi ennen Dumarin vintille kiipeämistä.

1852 valmistuneen rakennuksen vihreänä kaaretuva kupoli on niin kodikas.

Päiviä ja hyviä unia ;)

T: Dumarin Lepakkomies